 |
| Donna Reed on sytyttänyt takkaan tulen harhauttaakseen Jimmy Stewartia siltä, ettei talossa ole ikkunoita |
Elokuva: George Bailey parka. Ei mitään halua niin paljon kuin reilaamaan ympäri maailmaa, mutta joutuu aina uudestaan oman epäitsekkyytensä uhriksi, ja jumittuu samaan pikkukaupunkiin jeesaamaan milloin ketäkin.
It's a wonderful life on jännä elokuva, koska pihvi josta se muistetaan - Clarence näyttää Georgelle, miten kurja maailma olisi ilman tätä - tapahtuu vasta elokuvan viimeisen puolituntisen aikana. Se on jännä myös siksi, että se on ehkä kommunistisin amerikkalainen elokuva joka tulee näin äkkiseltään mieleen (varsinkin, kun Capra itse oli republikaani). Tällaista yhteisöllisyyden ja filantropian ylistyslaulua tekee hyvää katsoa näinä oikeistolaisen myllytyksen aikoina.
Tästä elokuvasta puhuttaessa kukaan ei kuitenkaan nosta esiin sitä, että Georgen suuri rakkaus Mary on juuri sellainen mätiä autiotaloja romantisoiva ihminen, joita tämä maailma on väärällään.
Tarinan alkupuolella George ja Mary kivittävät suorastaan ekspressionistisena kenottavan aution kartanon ikkunoita, missä vaiheessa käy jo ilmi, että Mary on rakastunut tähän umpilahoon rotiskoon ja unelmoi asuvansa siinä. Miksei koko murjua ole ylipäätään poljettu jo maan tasalle? Onko Bedford Fallsissa jonkinlainen museovirasto, joka on kaavoittanut Granville Housen suojelukohteeksi?
Mary tietysti saa tahtonsa läpi ja raahaa Georgen taloon jo hääyönä. Sisälle sataa. Georgen otsalle tippuu laipiosta vesi - näkee, miten se on jo imeytynyt rakenteisiin. Mikäs siinä on ollut imeytyessä, kun ikkunoitakin on kivitetty päreiksi jo ties miten kauan. Tapetti kuplii. Ainoa yllätysmomentti on se, ettei George humpsahda lattialautojen läpi kellariin rottien syötäväksi. Remember the night we broke the windows in this old house? This is what I wished for, lausuu Mary. Siis mitä? Viettää hääyönsä vetoisessa, purkukuntoisessa murjussa, jossa sataa sisällä? Haaveensa kullakin.
Koska Mary on itsepintaisesti päättänyt pitää tästä kuolemanloukosta, hän remontoi talon itse asumiskuntoiseksi - taustatarina ei kerro, onko hänellä jonkinlainen rakennusalan koulutus, mutta elokuvan ajankohdasta johtuen vähän epäilen - ja vetää tyytyväisenä tapettia jo SELVÄSTI kosteusvaurioisen seinän päälle. Ihan kuin oltaisiin Briteissä! Jos katto kuplii, maalataan siihen päälle vaan! Hyvä tulee! Ei saatana.
Kun Zuzu myöhemmin viruu flunssassa, George mesoaa turhautuneena, että Gosh, it's this old house. I don't know why we don't all have pneumonia.
WHY INDEED, GEORGE.
Jos rakennukseen on kuitenkin tehty jotain kohennuksia elokuvan viimeisen kymmenen minuutin aikana, en kykene näkemään niitä, koska minulla on tapana kyynelehtiä vuolaasti koko loppukohtauksen ajan. Padot murtuvat viimeistään siinä vaiheessa, kun näytetään Clarencen kirjaan piirtämä omistuskirjoitus: Dear George, remember no man is a failure who has friends.
Tällaista se vanheneminen on, lapset.
Arvostelu: 4/5 Zuzun terälehteä
Homearvostelu: 2/5 tapettirullaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti